Mietin, mitä tekisin kummipojistani vanhemmalle joululahjaksi. Mielessä oli yhtä sun toista, mutta asia varmistui, kun Novitan sivuilla huomasin, että niiden joulunumerossa on Angry birds-pipon ohje. Ei muuta kuin kauppaan ostamaan lehteä ja tekemään jolululahjaa. Tässä se nyt on:

Kuva0481-normal.jpg

Ensimmäistä kertaa virkkasin mitään naamaa. Ohjeet oli sen verran hyvät, että se onnistui mukavasti. Ohje on 7 veljestä-langalle, mutta herkkähipiäiselle en suurin surminkaan laita kyseistä lankaa. Niinpä kävin lankakaupasta ostamassa Sublimen Cashmerinoa (punainen) ja lisäksi vielä harmaata (peessi, mikä lie), joka oli Teeteen lankaa, jossa on silkkiä. Ei luulisi pipon kutittanvan. Nokka on Sandnesin Jannea ja silmät ja kulmakarvat jotakin villaista jämälankaa kaapista. Täytteeksi nokkaan laitoin karkean vanunpalan. 

Kummipojalle lahja oli mieleinen, ja pitänee tehdä samanlainen pikkuveljelle. Ja lisätä kummipojan pipoon korvaläpät, niin sen saa korville.