Viime aikoina on tullut tehtyä runsaasti sukkia. Ensimmäisen kuvan sukkapari on tosin jo viime joululta, mutta loput ovat tuoreempia.

P1060921-normal.jpg
Yllä olevassa kuvassa on sukat kummipojalle ja hänen äidilleen. Poika valitsi värit, kun käytiin yhdessä kaupassa. Äidin väri oli marjapuuronpunainen ja hänen värinsä violetti. Tein mätsäävät raidat molemmille. Lankana Novita Wool. Se kuluu käytössä nopeammin kuin sekoitelangat, mutta on mielestäni lämpimämpi, kun on kokonaan villaa. Ohje alkaa olla sen verran omasta päästä, etten enää osaa sanoa, käytinkö pohjana jotakin tiettyä ohjetta.

P1070264-normal.jpg

Lahjaksi pienelle pojalle meni lyhennetty versio junasukista. Lyhyt lähinnä siksi, että sössin, enkä viitsinyt purkaa. Ohessa myös kortti, joka lähti matkaan sukkien mukana.

P1070389-normal.jpg

Ticoticon ja Nalle kukkaketo kielon jämistä päätin tehdä pienelle tytölle sukat. Oli kyllä varsin villi väriyhdistelmä, mutta eikö jämälankatöiden kuulukin olla hieman villejä.

Sukkia on tehty enemmänkin, joten niitä postailen varmaan tässä myöhemminkin. En ole kaikista edes muistanut ottaa kuvia ennen kuin ne ovat lähteneet matkaan.