Ostin taannoin vaaleanpunaista 7-veljestä-lankaa kerällisen, kun muistelin, että sitä tarvittaisiin yksiin tossuihin. No, tossut kaipasivatkin Isoveli-lankaa ja niin jäi sit seiskaveikat yli. Silti ne meni heti käyttöön, kun löytyi vielä mustaa lankaa, luultavasti nyssäkkä oli seki 7-veljestä. Näistä tuli kahdet lapaset. Toiset itselle, toiset lahjaksi.

Nämä kohoneulelapaset on tehty Suuri Käsityö-lehden nro 11-12/2011 ohjeella. Siinä oli erilaisia japanilaisia neulemalleja, mutta tämän ohje oli tosi kiinalainen. Keskellä olevat kuviot on lehden kuvassa enemmän palmikoita kuin mitä ohjeella tuli (ja ohjeessakin kyllä taisivat olla ensimmäiset ja toiset silmukat hieman sekaisin). No, kivat ja nätit niistä tuli silti, vaikken ole ala-asteen jälkeen tainnut lapasia kutoa. Virkannut kylläkin.

Sovelsin edellä käyttämääni ohjetta alla oleviin toisiin lapasiin. Niistä tein helmineulelapaset, eli tein selkäpuolelle vaan helmineuletta ja ryhdiksi kiertäen oikein raidat. Ihan kivat tuli näistäkin. Menevät lahjaksi. :)