En ole tainnut postata ainuttakaan pipoa tässä blogissa. Nyt laitan näkyviin niitä kolme. Ensimmäisen helmineulepipon tein kaverille, mutta se oli liian iso. Otin sen omaan käyttööni. Nyt toki olen jo hukannut sen.

IMG_0157.jpg

Lankana on Novita Hile, puikot puiset nro 6. Ohje oli muistaakseni Moda-lehdestä. Lapselle tarkoitettu oli, mutta tuli iso. Kiva malli sinänsä. Pinta on helmineuletta.

Tänä jouluna parikin miestä sai pipon joululahjaksi. Yksi pipo meni lappiin. Se on tuo alla oleva. Lankana käytin Sublimen Cashmerinoa ja loppu Teeteen Primaveraa. Kaikkea tein niin pitkään kuin oli lankaa, siksi nuo leveät raidat. Joustin on 4o, 4 n, mallin otin Suuri Käsityö -lehdestä. Pyöröpuikko metallinen 3,5.

IMG_0168.jpg

Moda-lehdessä 7/12 on miehelle palmikkopipo, malli 25. Langaksi valitsin Dropsin Baby alpaca silkin, joka on aivan ihanan ohutta ja pehmeää. Se sopi yllättävän hyvin tähän pipoon. Tein pipon 3,5:n pyöröpuikolla. Tämä oli vähän semmoinen AA-pipo (artikkeliahdistus). Ilokseni artikkeli valmistui ennen kuin tämä pipo, joten ahdistuksen purkuun ei mennyt ihan kaikki aika. Tämäkin meni joululahjaksi.

IMG_0169.jpg