Kesän ja syksyn mittaan tuli tehtyä pari mekkoakin. Niistä ensimmäinen meni pienelle vauvalle, mekon koko on siinä 60, tosin tuli leveämpi kuin ohjeessa (onneksi). Ohje on otettu Suuri Käsityö-lehden numerosta 4/2010, malli 18. Lanka Novitan Kotiväki ja puikot 2,5. Itse mekon teko oli todella puuduttavaa, pelkkää sileää neuletta ja silloin tällöin kavennuksia hihoihin asti. Hihojahan tässä ei ole, vaan hihansuut on virkattu virkkuukoukulla 2 tai 2,5, en tarkkaan muista, kummalla. Vyö on neulottu ainaoikealla, joten se kihartuu söpösti. Kukat kirjoin ikivanhoilla muliinilangoilla. Niistä tuli joskus yläasteaikana tehtyä ystävänauhoja, nyt pääsivät kirjontakäyttöön. Niidenkin kanssa meinasi palaa hihat, enkä tiedä, sainko ne pääteltyä niin, että edes pysyvät mekossa kiinni.

P1070381-normal.jpg

Toinen mekko on virkattu, mutta se meinasi venähtää ikuisuusprojektiksi. Aloitin tekemisen jo kesällä, mutta loppuun sain sen vasta joulun alla. Malli on Dropsin, mutta en tietenkään tehnyt sitä ohjeen langalla, vaan Wienistä keväällä ostamallani Lana Grossa Cotone-langalla (100% puuvillaa), koukulla 3. No, kun aloin tehdä työtä, tajusin jossakin vaiheessa, että ohjeen pienimmästä koosta ei tule pientä mun langalla, vaan iso. Korjausliike: lahja ei menekään vauvalle vaan isommalle, noin 3-vuotiaalle. Jiihaa! Mitat siis suurimmasta, silmukkaohjeet pienimmästä koosta ja on kuulemma passeli. Joululahjaksi siis meni tämä mekko.

P1070441-normal.jpg

Mekko on tehty pylväillä ja reunoiksi ketjusilmukka-kiinteä silmukka-sarja. Taakse laitoin kaksi sydännappia, jotka on hankittu Veicosta.

P1070442-normal.jpg