Viime aikoina on tullut tehtyä lapasia. Mukavaa vaihtelua ainaisten sukkien sijaan.

P1070443-normal.jpg

Nämä lapaset ovat ikuisuusprojekti, josta loppui sekä musta että turkoosikirjava lanka kertaalleen kesken. Sain onneksi molempia Facebookin lankahamsterit-ryhmästä lisää ja sain työn viimein valmiiksi. Lapasten saajakin vaihtui välissä, sillä työn saaminen valmiiksi vei vuoden. Lopulta menivät kummitytön äidille lahjaksi.

Tekniikka on (taas kerran) koukkuaminen ja lankoina oli Novitan Teddyä turkoosinkirjavana ja mustana, sekä loimeksi jotain harmaata lankaa, ehkä 7-veljeksen paksuista. Koukkuna tunisialainen virkkuukoukku nro 5. Tällaisia pitäisi tehdä lisää, tilausta olisi.

P1050028-normal.jpg

Marraskuussa piti lähteä lappiin ja Kautokeinoon asti reissulle, mutta kaapista löytyi vain neljä paritonta lapasta. Mikäs neuvoksi? Ei kun uusia tekemään. Löysin Novitan Joulu 2012-numerosta kivan ohjeen ja kaapista Päivi Koskelan värjäämää suomenlampaanvillalankaa, jota olin tilannut FB:n Lankahamsterit-ryhmän kautta jo aikaa sitten. Sain itselleni reilut lapaset lapsen lapasten ohjeella ja 36 silmukalla. Puikot oli sukkapuikot nro 3,5. En prikulleen noudattanut ohjetta, joten peukalo ei ole kiilamallinen eikä palmikko ala niin alhaalta kuin ohjeen mukaan pitäisi. Peukaloiden kohdalla loppui lanka ja tilasin Päiviltä valkoista lankaa lisäksi, jotta sain peukalot valmiiksi. Uniikkivärjäyksessä kun ei toista samanlaista kerää tule. Kivat karkkilapaset näistä tuli.

P2260097-normal.jpg

Lapasista viimeisimmät valmistuivat tänään, ja yhdet ovat vielä puikoillakin. Nämä lapaset tein jostakin saamastani seiskaveikasta, olisiko kerä tullut anopin lankojen mukana. Näihinkin sovelsin ohjetta Novitan joulunumerosta 2012, mutta lähinnä siteeksi. Silmukoita tässä oli resorissa 44, resorin jälkeen taisin lisätä yhden silmän lisää per puikko. Peukaloa varten jätin 9 silmukkaa odottamaan. Kämmenselässä on helmineuletta ja kiertäen oikein-raitoja. Tällaisen selkämyksen olen tehnyt aiemminkin ja löytyy tästä blogistakin. Nämäkin ovat menossa lahjaksi.